ALOITUSSIVULLE


UUTISET
PENTUJA
Miklosin blogi
Dieselin blogi
Videot


KOTONA:


SIJOITUKSESSA tai YHTEISOMISTUKSESSA,
urokset

nartut


PENTUEET


YSTÄVIÄ

MUISTOISSA


Tuloksia
Terveysasiaa
Tavoitteeni
PON-rotu
Etsivä löytää
Tilastot




Tervetuloa Borgåkers-kennelin kotisivuille.

PON eli Polski Owczarek Nizinny, suomennettuna Puolan alankopaimenkoira, on monipuolinen harrastuskoira (pk-oikeudet), näyttävä näyttelykoira, itsepäinen pässinpää, koira joka nauraa ja naurattaa!

Kasvatamme PONeja pienimuotoisesti pääkaupunkiseudulla. Olen ollut rodun parissa sen Suomen alkutaipaleesta eli vuodesta 1989 lähtien. Pentueita meillä on hyvin harvakseltaan sillä koirani ovat minulle ennen kaikkea perheenjäseniä ja harrastuskavereita. Harrastuksiimme kuuluu tottelevaisuus ja pelastuskoiratoiminta (rauniot, haku, jälki). Näyttelyissä käymme silloin tällöin.

Vasemmalla olevan sisällysluettelon kautta voi tutustua koiriimme ja niiden harrastuksiin, kasvatteihimme ja muistojen koiriin. Löydät myös rotuesittelyn ja paljon muuta. Uutisista löydät uusimmat kuulumisemme ja Pentuja-sivulta tiedot tulevista pentueista.
Toivottavasti viihdyt kotisivuillamme ja jätät terveisesi myös vieraskirjaan.

Jos haet lemmikkiä, parasta ystävää tai harrastuskaveria moneen menoon, ota yhteyttä!

Majka Borgström
puh. 050-375 1793
borgakers@elisanet.fi


Jätä muisto käynnistäsi,
Kirjoita vieraskirjaan!
Lue vieraskirjaa