Borgåkers kennel

Ikuisesti muistoissamme ovat
"Jepson" Mizarek MAZURKA narttu 24.1.1994 - 25.1.1995 om. Majka Borgström	"Jessica" Kans & Fin & Est & Ltu Mva EuV-91 EstV-95-00 LtuV-99 Totemin Jessica narttu 28.7.1989 - 21.1.2001 om. Majka Borgström & Tiina Mäki
"Jeica" Flinkbein Faworyt narttu 3.12.1994 - 9.5.2001 om. Majka Borgström	"Jes-Tas" Kans & Fin & Lv & Est Mva BaltV-97 Borgåkers Lady Legenda narttu 6.6.1995 - 24.3.2006 om. Majka Borgström
"Nio" Kans & Fin & Est & Ltu Mva LtuV-03 Ynnizin's Neon Madonna narttu 11.3.2001 - 8.8.2007 om. Tiina Mäki & Majka Borgström
Jepson oli Majkan ensimmäinen ikioma PON. Niin rakas ja erityinen kuin vain ensimmäinen ikioma koira voi olla. Koira joka opetti minut selviämään. Kuin ajatus. Jepson sairastui Suomessa raivonneen penikkatautiepidemian aikana, oireiden välillä kadotessa ja sitten taas palatessa entistä pahempina. Lopulta oli myönnettävä, että olimme hävinneet taistelun, ja Jepson sai nukkua pois vain yhden vuoden ja yhden päivän iässä. Jessica syntyi ensimmäiseen suomalaiseen PON-pentueeseen. Jessican muistavat monet, monet ihmiset sen erityisestä kauneudesta ja erikoisesta luonteesta. Kauneussaavutuksista mainittakoon paras näyttely-PON 1991 & 1993, sekä vielä 9-vuotiaanakin vuoden 1998 paras näyttely-PON narttu. Vuonna 2000 Jessica vieraili rodun kotimaassa Puolassa Euroopan voittaja -näyttelyssä ollen siellä VSP-veteraani. Luonnesaavutuksista mainittakoon yksinkertaisesti, että kaikki Jessican tunteneet tietävät, millainen on aito hapankaali. Jessica oli upeassa kunnossa loppuun asti. 11,5-vuotiaana jouduimme päästämään sen pois status epilepticus -kohtauksen myötä. Kaipaamaan jäivät Tiina ja Majka. Jeica oli koira jonka kohtaa kerran elämässään. Epävarma ja varautunut, ei helppo koira. Mutta ainahan ne hankalimmat ovat rakkaimpia? Yhdessä me kilpailimme tottelevaisuuskokeissa, voitimme itsemme ja usein muutkin. Yksinään Jeica arkaili, mutta kun emännän käsi lepäsi kaulalla, sai kuka vain tehdä mitä vain, ja kaikki oli hyvin. Emännälleen uskollinen koira ylitse kaiken muun maailmassa. Sielunkumppani. Ehkä juuri siksi, mikään ei ole koskaan riipaissut niin kipeästi kuin sen menettäminen. Kun kroppa ei enää kestä, kun nivelrikko vie voimat liikkua. Ja sitten sydän hiipuu. Ja lopulta koira ei enää halua lainkaan lähteä ulos. Viimeiseen asti uskollinen ansaitsi nukkua sylissäni ikiuneen.