|
UUTISET
OMAT KOIRAT, nartut
PENTUEET
MUISTOISSA Tavoitteeni Tuloksia PON-rotu Tilastot |
OKTET
ze Spiewogry
"Miklos" sukutaulu uros synt. 7.6.2002 isä Pl Mva Dragon z Gangu Dlugich emä Pl Mva Harfa ze Spiewogry kasv. Anna Grabska, Puola om. Majka Borgström Mallikas koira Miklos aloitti agilityharjoitukset alkeiskurssilla keväällä 2003 Melina Brunon kanssa. Esteitä oli sen mielestä kiva mennä, mutta kuten tottiksessakin, myös agilitykentällä toiset koirat ja ihmiset oli kauhean kiinnostavia. Yllätyksekseni se kuitenkin teki ihan kivasti useamman esteen sarjojakin. Rimat vain tippuivat herkästi mutta emme halunneet nuorta koiraa vielä hyppyyttää liikaa. Kesällä 2003 osallistuimme Agirotuun maxi-mölli-joukkueessa. Melina & Miklos, ja Majka & Jes-Tas. Treenasimme tapahtumaa varten joitain kertoja kesä-heinäkuussa, ongelmana oli että Miklos oli kekannut että rimojen ali on kivempi mennä kuin yli. Pari päivää ennen kisoja se alkoi kuitenkin taas hyppimään rimojen yli. Phuuh! Hienosti meni. Huomasimme myös että se ymmärtää melkeinpä pelottavan paljon. Puhuimme vain kentällä joistain esteistä ja se hipsi mainitsemiemme esteiden luokse ja teki ne oikeassa järjestyksessä. Juu, en minäkään uskoisi jos joku tällaista kertoisi... tämän jälkeen olen aina etukäteen kertonut ja näyttänyt Mikolle miten rata kulkee, ja hyvä niin, sillä en sen vauhdissa mitenkään pysyisikään. Kesällä 2004 osallistuimme jälleen Agirotuun, tällä kertaa vaihdetuin ohjaajin: Majka & Miklos, ja Melina & Jes-Tas. Mikko oli möllijoukkueen nopein koira. Ja teki vielä yhden esteen kahteen kertaankin. PON-kerhon agilitymestaruuskisojen aloittelevien luokassa tuomarit jakoivat erikoispalkinnon "innokkaimmalle koiralle radalla". Tarvitseeko kertoakaan että sen sai Miklos...? Kesällä 2006 käytiin taas edustamassa AgiRodussa, yhä aloittelevien joukkueessa kun agilityharrastus on ohjaajan motivaation puutteen takia jäänyt. PON-kerhon agilitymestaruuskisoihin 2006 Miklos sai kunnon ohjaajan itselleen ja Satu ja Miklos pokkasivat aloittelevien mestaruuden. :-) Syksyn 2006 loukkaantumisen jälkeen Miklos ei ole enää harrastanut agilitya. ![]() |
AgiRotu 2006
(kuvat: Irene Vinha)![]() ![]() Kesä 2004 ![]() ![]() ![]() |
Kesä 2003![]() ![]() Mikon lempieste on A, ja tietenkin putki ja pussi. Näissä kuvissa Miklos 1v. harjoittelee Melinan kanssa Agirotu 2003 -tapahtumaa varten. Rimat tippui jatkuvasti mutta kivaa oli! ![]() Agirodussa kesällä 2003. Melina ja Miklos radalla. ![]() ![]() Agirodussa 2004 oli todella kuuma, ja tässä Miklos saa vilvoitusta helteeseen. kuvat: Majka Borgström, Taija Tuohilampi, Marika Toivonen |
Jätä muisto käynnistäsi, Kirjoita vieraskirjaan! Lue vieraskirjaa |